maanantai 13. kesäkuuta 2016

Vuorovaikutuksella tietoa arviointiin ja suunnitteluun

Valtatien 12 parantamisen suunnittelussa hankkeen vaikutusalueen asukkaiden mielipiteitä ja palautetta kootaan sekä YVA-menettelyn että yleissuunnitelman laadinnan aikana. YVA-selostusvaiheen yleisötilaisuus järjestetään Kangasalla Pitkäjärven koululla keskiviikkona 15.6. kello 18–20.


Jo ennen suunnittelun aloittamista tiedettiin odottaa palautetta liikenteen melusta ja Kangasalan Kirkkojärven luontoarvoista. Valtatien 12 suunnittelualue Alasjärveltä Huutijärvelle kytkeytyy lähes koko matkaltaan taajamarakenteeseen. Vähintään toisella puolen tietä on asuin- tai palvelualueita. Mutta maatalousliikenteeseen, hevosiin ja valtatiellä pyöräilyyn liittyvät palautteet olivat yllättävämpiä, vaikkakin valtatien eteläpuoli on Kangasalla maaseutumaista ja osin kokonaan peltoaluetta. Vuorovaikutuksen kautta saatiin hyödyllistä tietoa arviointiin ja suunnitteluun.


Valtatien 12 parantamisesta on keskusteltu työpajoissa ja YVA-ohjelmavaiheen yleisötilaisuudessa kesäkuussa 2015 sekä kommentoitu karttapalauteohjelman kautta. YVA-ohjelmasta saatiin kaikkiaan 14 mielipidettä. Palautteissa nostettiin esille etenkin liikenteen meluhaitat, joiden pelättiin vain kasvavan tietä levennettäessä ja nopeuksien noustessa.
Kangasalan Luonto ry ja Pirkanmaan Lintutieteellinen yhdistys painottivat mielipiteessään, että tien parantamisen ei saa heikentää jo nykyisellään huonoa virtausta Kuohunlahden ja Kirkkojärven välillä. Huolta aiheutti myös liikennemelun vaikutus linnustoon. Meluesteistä toivottiin läpinäkyviä, jotta Kirkkojärven maisema näkyisi tiellä kulkeville.
Huutijärven eritasoliittymän itäpuolisen osuuden muuttaminen keskikaiteelliseksi moottoriiikennetieksi estäisi välin nykyisen pyöräily- ja maatalousajoneuvokäytön. Tämä haittaisi maatilojen toimintaa, koska peltoja ei enää voisi ottaa viljelyyn kauempaa. Maitotien liittymän poisto katkaisisi myös suositun, mutta turvattoman ratsastusreitin valtatien yli. Maitotien liittymän tilalle toivottiin uutta, turvallista tien ylitys- tai alituspaikkaa, mutta toisaalta sellaista pidettiin kalliina ja alueen perinteistä maisemaa haittaavana.
Karttapalautteessa vastaajat vertailivat eritasoliittymävaihtoehtoja ja perustelivat arvioitaan parhaimmista vaihtoehdoista. Eritasoliittymistä saatiin sekä myönteistä palautetta että näkemyksiä niiden kehittämiseksi. 

Työpajan osallistujia karttoja tutkimassa
(Kuva: Marjatta Pöllänen)

Anne Vehmas
Vuorovaikutusasiantuntija, psykologi
Ramboll Finland Oy